perjantai 23. joulukuuta 2011

Valoa kohti ja Merry Christmas!

Tänään ollaan jo yksi päivä lähempänä aurinkoa. Eli ei muuta kuin vähitellen terottamaan golfkenkien piikkejä.

Vietetään joulut kuitenkin ennen sitä. Virittäytymisen voi aloittaa vaikka tällä Slade riemukkaalla vedolla.


Hyvää joulua!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Nastaa tossun pohjaan

Eilen oli pitkästä aikaa sellainen ulkoilukeli, että tavalliset lenkkitossun pohjat eivät paljon lenkillä pitäneet. Mutta mullahan on Icebugit, kivat nastalliset lenkkarit, jotka ostin viime talvena.

Juuri tämän näköiset. Ovat muuten mahtavat välineet talvikeleillä sekä kosteassa että myös pakkasessa.

En ole viime aikoina paljoa juossut. Yhtenä ilta kokeilin kestävyyttä. Ja 30 minuuttia meni yllättävät kevyesti. Ei voi muuta sanoa kuin että matalasykkeinen golf näyttää pitävän kuntoa yllä. Kannattaa kokeilla, siis lenkkiä.