sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Foreca, Ilmatieteenlaitos tai jos kuitenkin yr.no

Golfkausi jatkuu. Nyt ei anneta muutaman kylmän yön pelästyttää, vaan uskotaan vahvasti siihen, mitä eri sääpalvelut meille kertovat.

Mitä sääpalvelua sinä käytät? Itse olen erilaisten nettipalveluiden himokäyttäjä. Ja esimerkiksi parhaimpaan golfaikaan tutkailen eri sääpalveluita säännöllisesti. Joskin tätä kesänä tarve oli vähäisempi, koska sateen uhakaa oli vain harvoin.

Yleensä kuikuilen Forecan nettisivuja. Hesarin nettisivuilta saa myös melko tarkan alueellisen sadetutkakuvan. Keväällä ystäväni vinkkasi minulle Norjan ilmatieteenlaitoksen nettipalvelua, joka löytyy osoitteesta yr.no. Palvelulle löytyy myös hyvä nettisovellus. On kuulemma paljon tarkempi kuin suomalaiset vastaavat. Ai miksikö? Norjalaisilla on kuulemma ollut varaa panostaa parempiin sääsatellitteihin.

Ja mitäs norjalsiet meille sitten ensi viikoksi ennustavat?


Tältä näyttää Espoossa. Alkuviikosta vähän viileämpää mutta loppuviikosta näyttä vielä ihan golfkeliltä.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Linna Golf – olisiko se Suomen ykkönen?

Ei kai ole virallista määritelmää, mikä on Suomen paras golfkenttä. Voisin arvata, että gallupin kärkeen nousisivat Linna Golf ja Kytäjä.

Kytäjälle en päässyt tänä kesänä sateen vuoksi pelaamaan lainkaan (aivan kuin sadekelejä olisi tänä kesänä ollut, mutta sattuipa juuri tuolle päivälle). Mutta Vanajanlinnaan pääsin. Kaksi ystävääni antoivat kierroksen syntmäpäivälahjaksi, mikä oli iloinen yllätys.

Kokonaisuus vailla vertaa



Ja kyllä se on kiva kenttä, tai oikeammin sanottuna hieno. Vanha miljöö antaa koko aleelle oman tunnelmansa. On kuin kävisi minilomalla ulkomailla. Me tulimme perille jo edellisenä iltana, söimme päivällistä Vanajanlinnassa sekä majoituimme aivan ihanassa Ratsulan huoneistossa.


Kentän on suunnitellut englantilainen Tim Lobb. Sanotaan sitä nyt vaikka kolmen v:n kentäksi – vaihteleva, viehättävä ja vaikea. Vaikka meidän pelipäivänämmme kenttä oli täyteen buukattu, peli kulki sujuvasti ja tunnelma oli kuin olisi pelannut yksityiskentällä. Muihin pelaajiin ei paljon törmäillyt.

Raffit on raffeja



Itse kiinnitin huomiota raffeihin. Hmm.. mistähän syystä? Pallot löytyvät helposti mutta kovimmasta karheikosta lyöminen vaatii kyllä aikamoista taitoa. Tulosta tehdään parhaiten, kun pysytään väylällä.

Kaksi miinusta jäi mieleen, erityisesti naisnäkökulmasta. Ravintolan ruokalista ei aivan tyydyttänyt, jos ei ollut "klubileipälinjalla", lounasta emme kyllä päässeet testaamaan. Toinen miinus tulee pro shopista. Olimme potentiaalisia shoppaajia mutta emme löytäneet mitään, mitä olisi tehnyt mieli, koska Linna Golf brändättyistyä emme välittäneet. Miehille oli huomattavasti paremmat valikoimat.

Pisteet:
Kenttä ja tunnelma 5–/5 (en tiedä, mistä miinus tulee – ehkä siitä että oma peli ei kulkenut)
Oheispalvelut 2,5/5