tiistai 27. syyskuuta 2011

Aura Golf on mukava

Kävin tässä männä viikonloppuna Turun Ruissalossa pelaamassa kierroksen Aura Golfissa. Viime vuonna kävin miehen kanssa. Nyt olin houkutellut mukaani kaksi muuta vakipelikaveria. Olemme tarkkoja naisia golfin, ja kaiken muunkin suhteen.


Mitäpä muuta tästä perinteikkäästä kentästä voi sanoa kuin: mainio tunnelma, hienot ja vaihetelevat väylät sekä hyväkuntoinen kenttä, joka rullasi alkusyksyn täyteenbuukattuna aurinkopäivänä mainioisti eteenpäin.

Mutta puut. Jos jotain ääräpäitä kentältä kuului, ne tulivat alkupään väylien massiivisista (ja ah niin kauniista) puista. Esimerkiksi kakkosväylällä löin sinnikkäästi samaan puuhun kolme kertaa.

Tämän loppupään par 3:n avasimme kaikki lähes greeniosumin.

Niin oliko kentässä mitään miinusta? Kuutosväylällä rangepallot ulottuvat väylälle saakka. Meilläkin tuli lyötyä väärää palloa. Ja lopulta oma pallo katosi. Aika pitkät raffit oli myös. Liekö tarkoituksella.

Klubille hyvän päivän jälkeen kuoharille ja sitten vielä Turun keskustaan Aurajoen rantaan pienelle iltapalalle (Tintå=hyvää lankkupizzaa).

Kotona jälleen kymmenen kieppeissä illalla. Turun keskustasta Espoon kehä kakkosen kupeeseen kestää vain tunti 20 minuuttia.

Käykää Turussa ja Aura Golfissa. Ja vielä ehtii vaikka tutustua myös kulttuuritarjontaankin.

Pisteet 4,5–5-/5

perjantai 16. syyskuuta 2011

Miten Minnin käy Alabamassa?

Kriittiset paikat Minealla. Ekan kierroksen jälkeen vasta sijalla 116 ja pitäisi päästä viidenjoukkoon, että säilyttäisi paikkansa naisten Yhdysvaltain kiertueella.
Tänään taas paikallista aikaa aamutuimaan liikkeellä.
http://www.navistarlpgaclassic.com/


Paikalliset johdossa. Jennifer Johnson ekana ja vasta 16-vuotias Lexi Thompson lyönnin päässä.

Peukut pystyyn Minnin puolesta!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Pidä kärrystä kiinni Tatjaana!

Kuva-arvoitus heti kärkeen. Mitä tässä on tapahtunut n. 5 minuuttia aikaisemmin?
Väärin. Bägi ei ole joutunut trooppiseen myrskyyn (pelikeli oli mitä mainioin).
Väärin. Bägi ei ole sukeltanut rehuastiaan (en tiedä näyttääkö rehumössö tältä).
Väärin. Bägiä ei ole yritetty maastouttaa kentän valvojalta (peliluvat kunnossa).
OIKEIN! Golfkärry lipui ylhäisessä yksinäisyydessään lievästi sanoen limaiseen vesiesteeseen kaltevalla väylällä.

Ja näin siinä sitten kävi.
Tarvittiin myös hieman paljasta pintaa ja kärsivällisyyttä, että kaikki kolme kadoksiin mennyttä mailaa löytyivät lammen pohjasta.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka puhelin ei enää koskaan herännyt henkiin tämän vesikasteen jälkeen.
Sen verran ikävä episodi, että onneksi sattui pelikaverille eikä itselle. :)
Mutta sinnikkäästi kierros pelattiin loppuun, joskin pienen tuoksun saattelemana.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Uusia tuulia Golflehdelle


Huikkasen jo ajastaan jäänyt mutta aina niin asiallinen Golflehti saattaapi uudistua. Lehden sisällöntuottajaksi on valittu Susamuru niminen firma, joka tekee myös mm. ratsastusalan Hippos lehteä.

http://www.marmai.fi/uutiset/suomen+golfliitto+valitsi+susamurun/a684670

Golfliitto saa samassa rytäkässä myös uuden viestintäjohtajan ensi kuun alussa. Hiukan seuraan toisella silmällä viestintääkin. Joten hauska seurata muuttuuko uuden viestijän myötä mikään.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kunnon golfalet alkavat olla käsillä

Kauden lopussa golfliikkeet alkavat tyhjennellä varastojaan.
Omiin silmiini osui tämä Smartgolfin tyhjennysmyynti ensi viikonloppuna.
http://www.smartgolf.fi/news/21/
Tämä nettikauppa avaa nyt varastonsa ovet Roihupellon teollisuusalueelle. Sinne vaan tuhlaamaan euroja, jos kesän jäljitä on mitään jäänyt pussin pohjalle.


Muutenkin kannattaa tällä viikolla poikkeilla pikkuputiikeissa. Kaikenlaista mielenkiintoista löytyy koko viikon ajan pikkuyrittäjiltä. Siis ennen kaikkea kaikkea muuta kuin golfiin liittyvää. Ja sorry, vain Helsingistä...