tiistai 14. elokuuta 2012

Melkein kuin ulkomailla Vuosari Golfissa

Ensimmäisen avauksen jälkeen ryhmältä neljä palloa hukassa heinikossa (myös varapallot) ja yksi korkeareunaisessa bunkkerissa. Tuskaa, mietin. Vuosaari Golfiin ei tarvitse toista kertaa tulla, ajattelin.


Mutta kuinkas sitten kävikään...? Mitä useampia väyliä pelasin sitä enemmän aloin kiintyä kenttään.

Ystäväni olivat testaamassa tulisiko Vuosaaresta heidän uusi kotikenttänsä. Kenttähenkilökunta suositteli ennen tuomiota pelaamaan kentän ainakin viisi kertaa. Usko, että näin juuri on. Ensimmäisellä kerralla kapeat links-väylät eivät oikein avaudu ja huomio menee slaissinpelkoon, pallojen hakuun ja bunkkerikammoon.


Kaunis, haastava ja mielenkiintoinen. Välillä maisemissa on hyvinkin urbaania ja rouheaa satamamiljöötä. Niitä, joita lähiympäristön melu häiritsee, ei kannata tulla tänne. Ollaan kuitenkin elävässä kaupungissa. Tässä kuvassa näkyvät myös upouudet väyläopasteet. Ilman niitä uuden pelaajan olisi ollut aika vaikea hahmottaa väyliä, koska näkyvyys eteen oli etenkin keltaisilla tiillä välillä rajallinen.


Toisissa kohdissa pilkottaa idyllinen merimaisema. Kivaa kontrastia. Meri tuo kentälle myös ekstaefektejä. Välillä saattaa tuuli olla koleaa ja voimakasta mutta se taitaa kuulua alunperinkin golfin luonteeseen. Kääntöpuoli on se, että Vuosaaressa kausi on pitkä ja kentällä pelataan etenkin syksyllä myöhään.


Ihastuin Vuosaari Golfiin. Lyönnin kanssa pitkää olla tarkkana ja kentän pintakin on hieman kova. Maila ei oikein tahdo mennä pallon alle.

Ravintolaa en oikein ehtinyt testaamaan mutta tunnelma vaikutta yleisesti hyvältä ja henkilökunta oli ystävällistä. Ja tälle kentälle pääsee myös HKL:b bussilla.

Toivon, että ystäväni valitsisivat Vuosaaren uudeksi kotikentäkseen (matkaa kotiovelta kuulemma 2 minuuttia). Voisin ehkä päästä vieraaksi uudelleen.
Pisteitä kokonaisuudesta tulee paljon eli 4,5/5.

PS Vuosaari Golfin kotisivuilla kerrotaan kivasti, mitä links-kenttä tarkoittaa. Käypäs kurkkaamassa.
http://golfpiste.com/vuosaarigolf/kentta/?p=mitaonlinksgolf&lang=fi