maanantai 25. helmikuuta 2013

Vanhoja golfkuvia

Olen vähän hurahatanut Pinterestiin. Sehän taitaa olla sosiaalisen median kanavista visuaalisin ja siellä jaetaan omia ja muiden kuvia. Yksi tauluistani on golfaiheinen. Tätyy sanoa, että golfkuvat ovat valitettavasti vähän tylsiä. tai ainakin tylsempi kuin monet muut Pinterestissä pyörivät otokset. Olen kuitenkin löytänt joitakin hauskoja vanhantyylisiä kuvia, joista tässä parhaat palat.



Source: google.ca via Maija on Pinterest




Siitä sitten vain pinnailemaan. www.pinterest.com

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Aguilar on uusi suosikkini

Olemme mieheni kanssa haaveilleet tulevasta golfkesästä katsomalla pelejä televisioista. Viihdyttävää ja jännittävääksi, jos jaksaa istahtaa sohvalle tarpeeksi pitkäksi aikaa. Fiksumminkin ehkä aikansa voisi käyttää mutta olen nyt anatanut itselleni luvan tähän pieneen paheeseen.

Joka kisassa sitä kehittää itselleen jonkun suosikin, jonka puolesta jännittää. Yksi omia kestosuosikkejani on sympaattinen Phil Mickelson. Pari viikkoa sitten löysin uuden suosikin, jolla on potentiaalia tulla yhdeksi kestosuosikikseni. Hän on chileläinen Felipe Aguilar, joka pelaa Euroopan Tourilla.



Miehen lyönti on kuin kotimaansa viinit; notkea, pehmeä ja varma. Ja mikä luonne. Hyvätuulisempaa kilpailijaa on vaikea löytää.



Tässä Aguilar pallottelee Nordea Openissa.



Aika kivasti ovat menneet viime pelit Tourilla. Toivotaan Felipelle onnea myös tuleviin koitoksiin.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Lisää puhetta golfvaatteista

Haa...
Aika hauska, että tämä Seppo Palmisen blogikirjoitus golfin vaatetusetiketistä on herättänyt näin paljon keskustelua.

http://golfpiste.com/blog/index.asp?p=blog&subpage=comment&action=read&tid=46&pid=1032&yid=2013&mid=2&lang=fi#comment

Sopivatko siis farkut golfkentälle? Miksi ei. Mutta en kyllä myöskään ymmärrä, että miksi pitäisi. Vaikka kaikenlaisia strech-malleja löytyy niin, ehkä eivät ole kaikkein mukavin pelivaate.


Joskin juuri tuli mieleeni, että itse käytän kyllä välillä valkoisia farkkumallisia housuja, jotka ovat aika kivat. Perusdemin-farkuissa en kyllä taitaisi kentälle osata mennä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pakko päästä kentälle

Tällainen hauska sarjakuva löytyi viikonlopun Iltasanomista. Toivottavasti saatte tsuumailtua.


Addiktion voima on valtava. :)



lauantai 2. helmikuuta 2013

Shortsit naisille vasta 50-luvulla

Hauska blogikirjoitus naisista ja golfin historiasta. Ensimmäiset shortseissa pelaavat naiset ilmaantuivat kentälle vasta noin 60-vuotta sitten. Hyvä niin, vaikka itse pelaankin mieluummin hame päällä.

http://golfpiste.com/blog/index.asp?p=blog&subpage=post&action=read&tid=1&pid=1031&mid=12&yid=1899&lang=fi